Pakkasimme pyörät ja lähdimme matkaan sunnuntaina aamulla. Ensimmäinen etappi oli kuitenkin saada meidät melkein tekemään täyskäännös takaisin kotiin, kun mun pyörä hajosi jo alkumetreillä.
Ohjaustangon ruuvi päätti sanoutua irti tehtävästään, eikä pyörää pystynyt enää ohjaamaan. Siinä sitä seistiin tienposkessa pyörittelemässä silmiä. Onneksi meidän perheen sankari oli lähtenyt saattamaan meitä asemalle. Hän kurvasi takaisin kotiin hakemaan työkalupakkia, pyörä saatiin kasaan, pyörät kiskottua junaan ja matka jatkui.
Mitä tästä opittiin? Varaa siirtymiin aina vähintään puoli tuntia ylimääräistä säätöaikaa.
Sunnuntai-iltana olimme jo Turussa, jossa viivyimme yhden yön. Maanantaiaamuna edessä oli kuitenkin koko reissun stressaavin osuus, ainakin minulle. Mua jännitti nimittäin aivan valtavasti polkea pyörällä laivaan muun autoliikenteen seassa. Kuvittelin mielessäni kaikenlaisia katastrofiskenaarioita, mutta selvittiin rekkojen ja autojen seasta ehjin nahoin kyytiin!
Laivassahan olisi mennyt heittämällä pitempikin aika! Oz löysi heti leikkipaikalta kavereita, joiden kanssa pidetään muuten yhteyttä edelleen. Matka Maarianhaminaan taittui yllättävän nopeasti. Me otettiin kaikki ilo irti laivasta ja sen palveluista, ja herkuteltiin ihan huolella.
Laivasta purkautuminen oli melkoinen pyörien ja autojen sekamelska, mutta siitä selvittyämme vastassa oli puhdas idylli. Maarianhamina ihastutti heti suloisine puutaloineen, rauhaisalla liikenteellä, puhumattakaan tunnelmallisista kahviloista, ja meri joka puolella tekivät välittömän vaikutuksen.
Ajoimme suoraan Gröna Udden Camping -alueelle ja pystytimme leirin niin lähelle rantaa kuin mahdollista. Ja se toden totta kannatti, mikään ei voita sitä, että saa herätä joka aamu ihastelemaan merimaisemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti